Jees Jees ihmisen elämä on rankkaa

 Olen kyllästynyt olemaan aina se ihminen, joka sanoo jees jees tullaan tullaan tarviitko jeesiä. 

Ei kukaan minulta ole tuollaista kukaan ehkä odottanutkaan mutta koska on saanut vähän liian hyvän kasvatuksen eikä ole opetettu sanomaan ei niin tässähän on se lopputulos liian kiltti jees jees ihminen. 

Kun lakkaa kuin seinään olemasta se ihminen joka tulee aina auttamaan ja kuuntelee koko maailman murheet ja surut saa ikävän ihmisen leiman heti. Kyllä se nyt on ylpistynyt kun ei tule auttamaan ikkunoiden tiivistyksessä tai tule lapsenvahdiksi. 

Ei en ole muuttunut ikäväksi ihmiseksi tai ylpistynyt vaan haluan kerrankin seurustella omien ajatuksieni kanssa kaikessa rauhassa enkä kantaa huolta kaikista muista. Harva on varmaan ajatellut että tämä ikuinen jees jees tuun jeesaan ihmisen rooli on itse asiassa aika rankka kannettavaksi. 

Tiedän että en ole ainut liian kiltiksi kasvatettu jees jees ihminen enkä ainut jolle sanan ei sanominen on aivan liian vaikeaa. Ole tullut liian kiltteyden takia myös hyväksi käytetyksi taloudellisesti mutta sillä saralla olen oppinut vihdoin ja viimein ei. Ei minun tarvitse lähteä tapahtumiin mukaan maksumieheksi etenkään kun itse en tapahtumasta ole kovin innoissani tai minun ei tarvitse olla se joka kutsutaan pitsalle ja kun nähdään pitserian ulkopuolella, kaveri toteaa että rahat jäi kotiin tai mulla tekee nyt vähän tiukkaa. Olen näissä tilanteissa ruvennut sanomaan että no jos sulla on tiukkaa niin kannattaako vikat rahat kantaa pitseriaan ja jos lompakko jäi kotiin, niin mennään hakemaan se ja tullaan uudelleen ennen sanoin kyllä minä maksan. Kummasti tuo pitseriaan menemättä jättäminen ei näytä olevan vaihtoehto eikä lompakkoa lähdetä hakemaan kotoa vaan päädytään kävelemään. 

Mulla on kasvamista ja kehittämistä tässä uudessa minässäni. Ei ole aina helppoa tasapainoilla liian kiltin ja liian jyrkän välillä.