Lahjan hankinnan vaikeus.

 Anoppini vietti syntymäpäiviään parisen viikkoa sitten ja lahjahan oli "hankittava". Kun ihmisellä on ikää yli 60, on selvää että hän on kerinnyt kertymään nurkkiin kaikkea mahdollista turhaa ja mielellään turhaa krääsää ei ostaisi enää kenenkään riesaksi eikä pelkät kukat ja kortti tutunut jotenkin sopivalta. 

Kiertelin liikkeitä sillä ajatuksella että ostan johonkin liikkeeseen lahjakortin. Sopivaa liikettä ei tuntunut löytyvän. Päädyin Sokokselle sillä ajatuksella että joko ostan lahjakortin tai jonkin tuotteen. Mukaani päätyi Originsin seerumi. Seerumi osattautui saajalleen mieluisaksi lahjaksi. 

Ostosreissun jälkeen tuli mieleen että pitäisikö tuosta lahjojen ostamiskierteestä pyrkiä pois? Jokainen ostakoot omat tavaransa ja lahjansa. Hetken olin sitä mieltä mutta mieleni muuttui lopulta siihen suuntaan että kyllä lahjoilla ja niiden antamisella on tässä maailmassa paikka kunhan se ei ole turhaa krääsää. Turhimpia lahjoja on ehdottomasti työnkautta saadut "lahjukset". Yhteistyökumppani tuo massiivisessa paketissa tuoksukynttilän jolle ei taatusti ole käyttöä tuoksukynttilänä ja paketti sisältää antaneen firman muovipintaiselle paperille painatettuja esitteitä nipputolkulla. Tuollaisesta ns "lahjomisesta" voitaisiin mielestäni luopua. 

Mitä muut ajattelee lahjojen antamisesta ja saamisesta. Mielelläni kuulen parhaista ja paskimmistakin lahjoista. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Millä mun jaloista täydelliset.

Rento viikonloppu

Forssan raveissa